2011/08/30

on tämäkin yhteiskunta, kun möröt saavat syödä kenet haluavat

  Näin eilen kuokkalaan menevässä bussissa tytön, jolla oli kaulassa partiohuivi. Olisin halunnu ottaa siitä tilanteesta kuvan, mutta eihän mulla mitään kameraa mukana ollu. Tähän kohtaan tulis joku vähän vähemmän kaunis sana, mutta koska yritän lopettaa kiroilun sanon vaan: harmi.
  Kirjotin tänään maailman huonoimman äikän tekstin, yritin olla hajoomatta koulukuvassa ja ohittelin ruokajonossa. Mun jalat on eilisisestä urheilusta niin kipeet, että käveleminenkin sattuu. Voin vaan kuvitella miltä tuntuu huomenna harkoissa.

ps. Elämän pieniä iloja: syön jäätelön loppua suoraan paketista. 

2011/08/28

otsikon vaikeus

Oon niin fiiliksissä meiän yöllisestä extempore reissusta Jyväsjärven ympäri (kuokkalansilta on ihanuus). Piti mennä vaan mäkkiin, mutta joku heitti idea ja sitten sitä mentiin. Viisi ihmistä ja neljä pyörää: tuloksena minä tarakalla huutamassa, että "jarruta saatana!". Tähdet näky niin maukkaasti, että niitä ihasteltiin vielä kotipihassakin.

Kävin tänään värjäyttämässä tukan ja oon nyt melkein mustahiuksinen. Outoo.
Ja hei, täällä heitetään ikkunasta kasveja keulivien mopopoikien päälle.

2011/08/24

"sä oot se jonka seurassa naurattaa"

 Sen jälkeen kun olin kuumeessa, niin mulla on ollu ihan hassu olo. Oon yhtäaikaa väsyny kaikesta koulustressistä ja tekemättömistä asioista, ilonen kun saan taas viettää tiistai-iltoja kololla ja ihan hysteerisen innostunu kaikesta mahollisesta. Kaikki vaan on niin ihmeellistä ja erilaista kun ennen. Nukun yöt radio päällä, koska on kiva aamulla herätessä kuulla jotain muutakin kun kellon tikitys.
 Meiän saunaremontti alko ja periaatteessa joutuisin kiertää yläkertaan ulkokautta, mutta kapinoin ja meen tuolta muovien välistä. Kaiken huippu on, että ne remonttimiehet tulee meille seittemältä aamulla. Siihen aikaan mä vielä juoksen ympäri kämppää hammasharja suussa ja etin jotain päällepantavaa. Sillon niille pitää vaan hymyillä ja sanoo: "Huomenta".

2011/08/21

epäselvä artikulaatio

Mulla on kuumetta, puhun ihan mitä sattuu ja päässä soi meidän laivassa. Loistavaa.
Oon vaan nukkunu koko eilisen, mut tänään tein jopa läksyt, katoin ennalta-arvattavan jenkkikomedian ja lupauduin lähtemään ihmispuutteen takia mukaan partiotaitokisoihin.

Ja hei tunnen reiluja ihmisiä:
"ja kaiken lisäks puhun ihan sekavia"
"etkös sä aina?"

Että näin meillä päin, entäs siellä?

2011/08/16

jos jäniksenkäpälä tuottaa onnea, mitä jänikselle tapahtui?

Kaiva kaiva,
tunneli kaiva.
Kun oot valmis,
uutta heti kaiva.
Kaiva, kaiva
tunneli kaiva.
Harhautamme näin hyeenan!

(Leijonakuningas 3)


Tota tuli laulettua koko päivä, varsinkin kilometrien mittasessa ruokajonossa.
Tää koulu vois olla ihan muksaa, jos ei tarviis lukee niin paljon kaikkee ankeeta asiatekstiä.

2011/08/12

missä mun pitäs olla nyt?


Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi? - en muista
Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun? - monikin jättää jälkiä
Jos joku pyytäisi sua treffeille suostuisitko? - riippuu ajankohdasta ja muista pohtimisen arvoisista asioista
Oletko pitkävihainen? - en, en jaksa mököttää kovinkaan kauaa
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - ketä mä aattelin?
Käytätkö farkkuja kotona? - jos tuntuu siltä niin joo
Montako tyynyä sängystäsi löytyy? - yksi, muut on lattialla
Pidätkö puhelinta öisin kiinni? - en, haluun herätä yöllä jos joku kaipaa mua
Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa? - jos se ei oo liian vanha niin joo
Milloin oksensit viimeksi? - pari vuotta sitten, se oli ehkä joku talvi?
Vaikuttavatko tunteesi syömiseesi? - joskus ei voi syyä kun on ihan lallalalalallalall
Minne avainnippusi avaimilla pääsee? - kotiin molemmista ovista ja saa pyörien lukot auki
Mitä yleensä teet kavereidesi kanssa? - puhutaan kaikkee turhaa, syödään ja lahnaillaan
Oletko ihana? - ihanasta en tiiä, mut oon äänekäs ja eloisa. riittääkö se?
Tunnetko poikaa tai tyttöä, joka tietää kaiken sinusta? - ei kukaan tiedä kaikkea
Mitä teit viime yönä? - nukuin ja kuuntelin radiota
Mikä on lempipaikkasi hengata ystävien kanssa? - me hengataan kaikkialla. useimmiten kuitenkin ala-asteen pihalla
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - kuulostaa ehkä karulta mut en
Jos sinun pitäisi olla 2 tunnin päästä lentokentällä valmiina äkkilähtölomalle Ibizalle, mitä ottaisit mukaan? - kaikki ihanat ihmiset, passin, hammasharjan ja kikkapussin
Onko sinulla omat mielipiteet vai muuttuvatko ne kavereiden mukaan? - omat 
Aiotko hankkia ajokortin joskus? - todennäkösesti
Oletko koskaan ollut ristiäisissä? - joo, mun serkun
Saako sua halata? - saa jos uskaltaa
Saatko naurukohtauksia? - joo, usein ja äänekkäästi

2011/08/10

voitsä tiskaa?

 Hassua kun huomenna pitää mennä kouluun. Nyt varmaan alkaa joku uus aikakausi, kun meitsi joutuu lukioon. Ei kiva. Oudointa on se, että pitää kulkee bussilla kouluun ja takas. Voin vaan kuvitella ne harmaat syysaamut, kun seison pysäkillä ja yritän pysyy hereillä.
 Tänään oli niin monia syitä juhlia (mm. syntymättömyyspäivä, isostelut on takana ja eräät 6kk), jotta päätettiin pitää porukalla kakkukestit. Leivottiin eilen hieno kakku ja korvapuusteja. Korvapuustien eka erä oli liian rasvanen, joten se ei pysyny kasassa ja toinen erä palo. Kyllä meil silti ruoka riitti ja tiskasin liikaa.
 Niin ja musta olis tosi kiva jos te kertoisitte jos teillä on jotain kerrottavaa. Olis kiva kuulla teitäkin :)

2011/08/06

koti on kun on toivoo

 Eilen oltiin porukalla pelaamassa lentopalloa. Oltiin ostamassa kaupasta vähän evästä, kun tajuttiin että "hei eihän meillä oo pallookaan". Kaupasta lähti mukaan siis hieno lasten muovipallo. Onnistuneiden kuvien määräks tuli tasan nolla.
 Ostin taas lisää lukiokirjoja, jotenkin mulla on sellanen fiilis, että mun opiskelumotivaatio on nyt vähän kadoksissa. Ihan kivaa kun syksy tulee. Tykkään viileestä säästä, saa käyttää kaikkia kivoja takkeja.
 Joku ilta yks pikkupoika tulkitsi Eppuja prisman leipähyllyjen välissä. Sen äiti komenti sitä olemaan hiljaa. Mua vaan hymyilytti ja aattelin että ehkä tää elämä ei oo niin vakavaa.

2011/08/04

"en mä naura sulle, mä vaan nauran sun jutuille"

Minä haluan hieman huvia
Seikkailuja, elokuvia
Sekopäänä hulluna heilua
Ja rakastaa sinua 

(Herra Ylppö  ja Ihmiset - Pojat ei tanssi)


Olin taas aamupala-aikaan keskustassa.
Miten voi olla mahollista, että tässä kaupungissa
ei tarjoilla aamupalaa 12 jälkeen?
Pidettiin Skins-maratooonin toinen osa; 3 pakettia muroja,
 3 litraa maitoa, ihmisiä, sohva ja Skinssin 2. tuotantokausi.
 Vau.